Onko lapsellasi yksi tai useampi oppimistyyli?

Kuvittele rakennuspalikka lattialle, ja vauva, joka ryömii palikan luokse uteliaana. Vauva hengittää nopeasti, koska nyt pitää päästä äkkiä tuon jännittävän palikan luo. Läps, läps, läps kuuluu pienistä kämmenistä lattiaa vasten, kun ne liikkuvat nopeammin ja nopeammin tuota maagista keksintöä kohti, jota myös palikaksi kutsutaan, ja joka nyt on jo aivan käden ulottuvilla. Tarkkaavainen vanhempi voi nyt havaita useita eri tyylejä, joilla pikkuinen tutkii palikkaa:

1: Lapsi ottaa palikan ja laittaa sen suuhunsa maistellakseen, imeäkseen ja mutustellakseen sitä, kunnes kaikki suulla tutkimisen vaiheet on käyty läpi. Sitten hän jo jatkaakin matkaansa olohuoneen lattialla löytääkseen seuraavan kiehtovan esineen suuhun laitettavaksi.

2: Lapsi istahtaa palikan päälle ja keikkuu ja pomppii sen päällä koko takapuolensa voimalla.

3: Lapsi tarttuu palikkaan, ja kääntelee ja vääntelee sitä käsiensä välissä, samalla kun hänen tarkkaavaiset silmänsä imevät kaikki yksityiskohdat itseensä.

4: Lapsi tuuppaa yhdellä kämmenen osumalla palikan kauemmaksi, ja ryömii sen perään. Sama toistuu useita kertoja, kunnes palikka vierii lipaston alle, ja jää sinne.

Ehkä toteat, että lapsesi lähestyy palikoita ja muita leikkikaluja usein samalla tyylillä. Joko suulla tunnustelemalla, tarkkailemalla, käyttämällä kehoaan tai hienomotoriikkaa hyödyntäen.

Jos lapsesi on jo hieman isompi, voi olla, että yhdessä hänet tuntevan pedagogin kanssa olette havainneet, että lapsi tarkkailee aina ensin, tai että hän muistaa yksityiskohtia ja tarinoita hämmästyttävän hyvin, jos mukana on kuvia. Tai että hän muistaa ehkä parhaiten, kun tarinoita kerrotaan, eikä näytetä. Voi myös olla, että lapsesi osaa jonkin laulun sanat jo toisen kuuntelukerran jälkeen. Tai että kuukausien tai viikonpäivien oppiminen oli salamannopeaa, kun tarhassa havainnollistettiin vuoden kulkua koko kehoa käytettävässä leikissä?

Kun olet havainnut, että lapsesi lähestyy palikoitaan samalla tavalla, ja että hän tuntuu valitsevan aina saman aistin uuden oppimiseen, voidaan sanoa, että lapsellasi on tietty oppimistyyli. Suosikkitapa, jolla hän oppii.

Keksit kenties yhä enemmän tapoja, joilla lapsesi voisi oppia, juuri esimerkiksi makuaistiaan käyttämällä tai fyysisen toiminnan kautta. Ehkä puhutte siitä koulussa tai päiväkodissa, jotta voitte yhdessä päätellä, mikä oppimistyyli tukee lapsesi jokapäiväistä oppimista kaikista parhaiten. Tämän perusteella voitte tukea sitä tapaa, jolla lapsesi näyttää oppivan parhaiten, oli se sitten kuvien käyttäminen, tai riimeillä ja loruilla leikittely.

Mutta mistä oppimistyyleissä sitten on kysymys? Onko jokaisella lapsella yksi oppimistyyli, vai onko meillä kaikilla useita erilaisia?

Mistä oppimistyyli-käsite on saanut alkunsa, ja miten sitä voidaan parhaiten käyttää lasten kanssa tänä päivänä? Kirjoitus käsittelee tätä aihetta. Hyvää lukuhetkeä.

Me ihmiset opimme uusia taitoja useilla eri tavoilla tilanteesta riippuen. Meillä on onneksi useita eri aisteja ja taitoja käytössämme uuden oppimiseen, ja käytämme niitä samanaikaisesti kaiken aikaa. Meillä on ensisijaiset aistimme, joita kutsutaan myös sensomotoriikaksi, ja joista voit lukea lisää täältä. Näihin kuuluvat tuntoaisti, lihas- ja nivelaisti sekä tasapainoaisti. Sen lisäksi käytämme uuden oppimiseen myös näkö-, kuulo-, maku- ja hajuaistejamme. Meillä saattaa myös olla suosikkitapa uuden oppimiseen. Jotkut oppivat parhaiten, kun kehon suuren lihakset ja karkeamotoriikka ovat liikkeessä, jotkut taas sormilla näpertelemällä ja hienomotoriikkaa hyödyntäen.

Tänä päivänä tiedetään, että jokainen lapsi on yksilö. Meillä ihmisillä on keskenämme sekä samankaltaisia että erilaisia tapoja toimia niin geneettisesti kuin sosiaalisestikin. Opimme kaikki omalla tavallamme, ja se muuttuu läpi elämän. Yhdistämme aistinvaraista tietoa ja oppimiamme metodeja tilanteesta riippuen, emmekä aina ole tietoisia valinnastamme.

Onko meillä kaikilla maailman ihmisillä siis oma oppimistyylimme, vai mitä tarkoitetaan yksilöllisellä oppimistyylillä?

Jos matkaamme dinosaurusten aikaan 1970-luvulle, saattaa nähdä sielunsa silmin, kuinka yliopistoissa käyskenteli pitkätukkaisia, piippua polttelevia turkisliivisiä ja trumpettihousuisia professoreita, jotka tajusivat, että kaikki lapset ovat erilaisia. Suhtautuminen lapseen omana yksilönään, eikä vain kypsymättömänä aikuisena, oli uusi.

Maailman näkeminen lapsen näkökulmasta, ja heidän kunnioittamisensa ihmisinä heidän omilla ehdoillaan, oli todellakin uusi kanta, joka aiheutti paljon keskustelua. Tottelemattomien lasten kurittaminen nähtiin vielä tällöin vanhempien velvollisuutena, joten aika oli totisesti erilainen.

Psykologit ja lääkärit kaikkialla maailmassa julkaisivat sadoittain oppimistyyliteorioita, jotka sisälsivät määrätyt oppimistyylit. Ajatuksena oli, että lapset oppivat parhaiten, kun heidät ensin testataan, ja saadaan selville, mikä oppimistyyli heille sopii parhaiten.

Kaksi tunnetuinta olivat:

1: Dunn & Dunn, kaksi New York State Department of Education -yliopiston professoria, esittivät noin vuonna 1975, että universaaleja oppimistyylejä on neljä: Visuaalinen (näkö), auditiivinen (kuulo), taktiilinen (tunto) ja kinesteettinen (liike). Tämä teoria on ollut Pohjoismaissa, myös Suomessa, perinteisesti suosituin.

2: Honey & Mumford, kaksi asiantuntijaa, jotka 1980-luvun alussa saavuttivat suosioita oppimistyyliteoriallaan, joka sisälsi neljä seuraavaa tyyppiä: aktivisti, pragmaatikko, pohdiskelija tai teoreetikko. Tämä teoria on yhä laajasti käytetty esimerkiksi yritysmaailmassa.

Kasvatusalan ammattilaiset saivat oppimistyylioppinsa näihin teorioihin pohjautuen aina pitkälle 2000-luvulle saakka, mutta ajatus siitä, että jokaisella lapsella on oma oppimistyylinsä, on vallannut alaa yhä enemmän. Tutkijat ovat esittäneet aineistoa tutkittuaan, ettei alkuperäisen Dunn & Dunn - oppimistyyliteorian perusta ole uskottava.

Heidän mukaansa aineistossa ei voitu todistaa objektiivisesti, että lapsella on tietty oppimistyyli, ja että hän oppii parhaiten, jos häntä opetetaan tuon oppimistyylin mukaisesti.

Sitä vastoin tutkijat osoittivat lukuisilla kokeilla, että ihmiset oppivat yhtä paljon myös kaikkien muiden oppimistyylien mukaisilla tavoilla, kuin sillä, joka oletettavasti olisi yksilölle se ominaisin tapa oppia.

Teoria oppimistyyleistä kyseenalaistettiin uudestaan ja uudestaan, kunnes se hyllytettiin. Monet kansainvälisesti suuntautuneet tutkijat ovat sittemmin esittäneet, että lapset oppivat parhaiten:

• Kun heillä on turvallinen olo
• Kun he eivät kyllästy
• Kun he ovat motivoituneita
• Kun opettaja on valmistautunut hyvin, sitoutunut ja saa kiinnitettyä lasten huomion

Vaikka perinteinen teoria oppimistyyleistä sinänsä on saanut yhä enemmän ja enemmän vaihtoehtoja rinnalleen, vaihtelun katsotaan yhä olevan loistava tapa lasten huomion kiinnittämiseksi ja parempien oppimistulosten saavuttamiseksi. Oppimistyylit eivät enää tieteellisesti ole ominaisuuksia, joita meillä on, vaan niitä voidaan käyttää erilaisina metodeina opetuksessa, joilla saadaan vaihtelua, ja joka motivoi ja on oppilaille oleellista. Hyvän opetuksen pohja on hyvä opettaja – tiivistettynä.  

Miksi sitten yhä puhutaan siitä, että kaikilla lapsilla on oma oppimistyylinsä, kun kyseistä teoriaa ei ole enää opetettu kasvatusalalla pitkään aikaan?

Medialla on lähes aina sormensa pelissä, kun jostakin asiasta tulee suosittu. Niin kävi myös oppimistyyli-käsitteen kohdalla. Esimerkiksi Tanskassa tehtiin 2000-luvulla kokeilu koulussa, jonka tuli 100 päivän ajan opettaa oppilaita heille luontaisimpien oppimistyylien mukaisesti. Kokeilu näytettiin televisiossa, ja näytti todella siltä, että oppilaat oppivat hyvin, kun he saivat opetusta omien oppimistyyliensä mukaisesti. Tiedotusvälineet olivat haltioissaan, sillä ehkä oppimistyyliteoria parantaisi oppimistuloksia, ja näkyisi kansainvälisissä PISA-tuloksissakin. Maan silloinen opetusministeri määräsi kokeilusta innostuneena koko maan koulut opettamaan oppilaitaan oppimistyyliteorian mukaisesti. Hankkeen toteuttaminen maksoi miljoonia, ja pian oppimistyylit olivat kaikkien huulilla, myös niiden, joilla ei ollut pitkää kokemusta pikkulasten opetuksessa.

Kyseessä ei ollut tieteellinen kokeilu. Sen katsottiin muun muassa olevan puolueellinen, ja tuovan esille sen mitä haluttiin nähdä, ja jättävän huomiotta seikat, jotka eivät olleet kokeilun aiheena. Kokeilun ei siis katsottu olevan tarpeeksi riippumaton. Oppilaat kyllä oppivat enemmän – mutta oliko kyse siitä, että he tiesivät kokeilun näkyvän televisiosta kaikille, ja olivat siksi hyvin valmistautuneita ja valppaita? Tähän on vaikea vastata.

Mutta tiedotusvälineiden ja poliitikkojen johtopäätös oli, että oppimistyyliteoria ja -metodi tekivät ihmeitä lasten oppimiselle. Se teki käsitteestä erittäin suositun, ja tämän tyyppinen suosio istuu tiukassa. Myytti oppimistyyleistä elää yhä, vaikka hyvien oppimistulosten saavuttamiseksi on parempiakin tapoja, kuin lasten kategorisoiminen yhteen lokeroon tietyn oppimistyylin perusteella.

Ajatus oppimistyyleistä on toki käyttökelpoinen tietyissä yhteyksissä. Kun lapsesi näyttää lähestyvän palikkaa tietyllä tavalla, tai vain rakastaa musiikin kuuntelua tai nopeasti juoksemista, kertoo se lapsen kiinnostuksen kohteista ja osaamisesta. Kun keskitytte johonkin aiheeseen, joka kiinnostaa lastasi jo ennestään, tai jossa hän on hyvä, vahvistaa se lapsesi itseluottamusta, ja se voi tehdä uuden asian oppimisesta helpompaa. Mutta pidä huoli siitä, ettet juutu vain tähän tapaan tehdä asioita. Vaihtelu ja sitoutuminen ovat parhaita lähestymistapoja, kun lapsi oppii uutta.

Olemme laatineet alle pari ehdotusta siitä, mitä oppimistyyleistä voi ammentaa vaihtelun luomiseksi lapsen oppimiseen. Aloitetaan videolla, joka antaa ajatuksen siitä, mitä taktiilinen, eli tuntoaistia hyödyntävä matematiikkaleikki voi olla.

Taktiilinen oppiminen:

Kun haluat luoda vaihtelua lapsen tutkimusmatkailuun sisällyttämällä oppimisprosessiin tuntoaistin käyttämisen, ovat kaikenlaiset kosketeltavat palikat, muodot, yhdistely- ja lajittelupelit hyviä lähestymistapoja. Näitä löytyy muun muassa merkeiltä Educational Advantage, Plus-Plus, PlayFoam, Learning Resources sekä yleisesti kaikki käytännönläheiset opetusmateriaalit, ja esimerkiksi nämä matematiikkatehtävät. Klassiset laskukuutiot ovat myös yhä oppilaiden käytössä monissa kouluissa, samoin nerokkaat newmèro-laskupalikat.

Visuaalinen oppiminen:

Moni perinteinen opetustyyli perustuu katsomiseen, eli oppimiseen näköaistia käyttäen. Lapsi katsoo usein taulua, kirjaa tai jotakin ruutua. Vaikka lapselle ehkä sopiikin hyvin tapa, jossa hän ensin tarkkailee ja sitten ottaa saamansa tiedon käyttöön, voit silti varioida hieman.

Oletko esimerkiksi ajatellut, että muistipelit ja lautapelit ovat hyviä tapoja harjoitella kirjaimia ja numeroita? Nuoremmille oppilaille sopii esimerkiksi Minun perheeni -sarjan tuotteet ja vanhemmille Wacky Wonders ja Time2Learn -pelit.

Näköaistia hyödyntävää oppimista voi toteuttaa myös ruokailun yhteydessä opettavaista ruokailualustaa käyttämällä, josta lapsi voi nähdä maita, kirjaimia, erilaisia taulukoita ja sanoja, ja palapelien avulla lapsi voi oppia muistamaan uusia faktoja, kun hän oppii sanoja, tai vaikka jaksojärjestelmän, tietoa tulivuorista, biologiaa tai kellotaulun – kaikki näköaistia hyödyntämällä.

Tutustu esimerkiksi huokeisiin Larsen-tuotemerkin palapeleihin, jotka kannattaa jättää kotiin esille paikkaa, jossa ne ovat aina käyttövalmiina kaikille.

Auditiivinen oppiminen – opi korvilla:

Kuulo on näköaistin ohella käytetyin aisti kouluissa ja päiväkodeissa. Oletus suorasta tavasta saada syötettyä uutta tietoa mielen tietopankin syövereihin on, että lapsi kuuntelee, ja ymmärtää sanotun asian. Mutta asia ei ole aina niin yksinkertainen, sillä emme käytä kuuloaistia arkipäivässämme useinkaan ensisijaisena aistinamme. Ympärillämme on aina taustahälyä, joten aivot tekevät jatkuvasti töitä lajitellakseen kuulemaansa olennaiseen ja ei-olennaiseen tietoon. Ei ole ihme, että niin monet lapset ja aikuiset tarvitsevat rauhallisemman ympäristön käyttääkseen kuuloaistia ensisijaisena työaistinaan. Melusta aiheutuva stressi on todellinen ja vakava ilmiö. Jos haluat käyttää auditiivista oppimismateriaalia leikkiin lapsen kanssa, voi olla hyvä idea luoda ääniympäristö, josta suljet pois etukäteen osan taustahälystä, jotta lapsesi voi keskittyä olennaiseen. Whisperphone on tähän tarkoitukseen erinomainen väline, jossa lapselle voi puhua puhelimen luurin kautta, josta ääni matkaa putkea pitkin toiseen päähän lapsen omaan luuriin. Tämä interaktiivinen taulu on myös hyvä vaihtoehto: voit nauhoittaa ääntä, jonka lapsi voi kuunnella painamalla taulun kuvakkeita. Hyvä tapa opetella esimerkiksi lukemaan 25 uutta sanaa viikossa.

Tutustu myös näihin tuotteisiin, joissa ääni ja kuuloaisti ovat pääosassa. Näiden joukosta löydät mm. äänimuisti-tuotteita, ja sivun ylälaidan suodatinta käyttämällä voit lajitella hakutulokset iän ja taitojen mukaan. Muista, että riimien, lorujen ja laulujen sekä ylipäänsä musiikin käyttäminen on erinomainen tapa luoda vaihtelua opetukseen, ja laulun aiheena voi olla mikä vaan. Kolmiot ja ruoansulatus voivat olla yhtä hyviä laulun aiheita, kuin jänikset ja karhunpojatkin.

Kinesteettinen – oppimista keholla:

Tämä opetustapa on tänä päivänä erittäin suosittu. Olet varmasti kuullut puhuttavan ”keholla oppimisesta”? Kehon liikuttaminen samalla, kun opettelee uutta, on biologisesti nähtynä oikeastaan luonnollisin tapamme oppia. Meitä ei ole tehty istumaan passiivisena ja kuuntelemaan, katsomaan tai lukemaan uusia asioita, eikä ole kovinkaan kummallista, että monet lapset alkavat kiemurrella tuolissaan levottomina 10 minuutin istumisen jälkeen. Lue lisää motorista rauhattomuutta käsittelevästä jutustamme täältä.

On aina hyvä idea lisätä opetukseen vaihtelua sisällyttämällä siihen fyysistä aktiivisuutta. Todella monet lapset ovat hyötyneet SWNX-jalkakeinusta, joka asennetaan tuolin alle. Voit myös tehdä katuliiduilla hyppyruudut, joissa on yksinkertaisia laskutoimituksia, tai voitte heitellä hernepusseja, joissa on lukuja tai englanninkielisiä sanoja. Matematiikkaa voi leikkiä ulkona vaikka pallon kanssa, ja lapsen kanssa voi lähteä tutkimaan luontoa esimerkiksi mikroskoopin, kiikarien tai tämän hauskan varsikameran avulla.

Löydät lisää ehdotuksia ja hyödyllistä tietoa luonnossa liikkumisesta, oppimisesta ja puuhastelusta yhdessä lapsen kanssa esimerkiksi luonto.fi-sivustolta.